Here I am, once again..

I'm barely hanging on..

Vaihteeks tuli taas tosi outo olo..? I used to stand so tall.. Tai no.. Ollu jo hetken. Mutta siis nyt tuli taas sellanen, mitä ennenkin oli. Rupesin miettii, et mitä kaikkee olis pitäny esim. viime vuonna tehdä ja mitä ei.. Turhaa sitä kylläkään miettii, mutta silti.

Täällä maalla, kun on jo jonkun aikaa asunut ja kuunnellut näitä vanhoja tuttuja, niin tuntuu siltä, että kaikenlaista on tullut missattua. Can't deny, can't pretend. Valitettavasti, musta tuntuu myös siltä aina välillä, että katson kuinka toinen tekee kuolemaa ja sille ei vaan voi mitään. Se pistää kans miettii aika monia juttuja, mutta ei mulla kuitenkaan ihan näin syvällinen olo ole. Toivottavasti vaan kyseinen henkilö selviäs ja tekis sen selviämisensä eteen jotain.

Mulla on TAAS motivaatio hukkunu jonnekin. Mihin se ny taas katos? Ilkeetä. Munhan ei pitäny koskaan valittaa täällä mitään, nyt kun mulla on parempi amiksessa.. Eihän sitä vaan aina jaksa. Kerron teille kylläkin yhden jutun: mun on MOOONIA eri ihmisiä eri tavalla ikävä. Ja tuskin osakaan edes tietää sitä. Itsehän voisin asiasta heille kertoo, mutta tota joo, en oo sellanen. Ja siis sanoo ny yhtäkkiä jollekin, että on ikävä, kun ei muutenkaan pidä yhteyttä.. Pään sisällä pyörii niin monta juttua, että ite ei pysy edes mukana! En osaa yhtään kirjottaa, miltä mikäkin tuntuu. Jos tuntuu.

Come and take me away..

Back to black..

Amista nyt on jo jonkun aikaa takana ja mä tykkään olla siellä. Mutta, en silti pysty vieläkään ihan oleen oma itseni. Mä kyllä oikeestaan taidan tietää muutamankin asian, mikä painaa mun mieltä. Ja toivoisin toisaalta, että kyseiset henkilöt, ymmärtää ja tajuaa, että no hard feelings ja et tyksin teistä silti, paljon.

Mä vaan ihmettelen, että miks kenestäkään oo oikeestaan kuulunu mitään.. Ystäviähän tässä pitäis olla..? Joo, en minäkään oo yhteyttä ottanu, mutta mä en aina jaksa olla se, joka ottaa sitä yhteyttä. 

Ja sitten. Mulla on ollu ihan sika epämääräsiä ajatuksia ja siis en pysy enää itekään itseni perässä. Whaaaaat's happening? Mä en oikeestaan tiedä enää, mitä tunnen ja ketä kohtaan..

Chisua lainaten: 

"Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää.."

Mulla on sellanen pieni toive.. Voitaisko me ihmiset (Ihan siis kaikki....) puhua asiat selviks, jos on tarvetta. Pakko myöntää, että mä en tajua. En vaan tajua tai pysy perässä.. Nyt on asiat niin. Iitu ei tajua.

Don't look back, 'cause I am crying.

Nyt kävi sitten näin. Musta tulee amis. Mun pääni ei vain yksinkertaisesti jaksanut lukiota. Sinänsä masentavaa. Vielä kun tietäis, mistä sitä koulua nyt sitten käy?

Huomasin sen oikeestaan jo ihan ekana koulupäivänä, että mä en sovi tonne. En sopeutunu koko vuoden aikana niihin ihmisiin ja olisin ollut valmis vaihtaan koulua jo kauan. Kanssaopiskelijat ei ollu mun juttu. Paitsi ne muutama harva. En pärjänny aineissakaan mitenkään loistavasti. En ollu henkisesti valmistautunut siihen, että ei oo sitä perusporukkaa siinä ja muutenkin, koko paikka on kylmä. Oikein hohkaa sitä. Mä olisin siihen vaan yksinkertasesti tarvinnut jonkun.. 

Tietyt pikku jutut jää nyt harmittamaan siellä. Tietyt tyypit, ehkä jotkut aineet. Mutta jos laittaisin asiat paperille, ei plussien puolelle tuu paljon mitään. Toisaalta, mistä mä tiedän, sovinko mä tonne Kangasalle..? Joskus sitä vaan tuntuu siltä, että ei kuulu minnekään. Where do I belong? 

Mä sain tänään kaks kannustusta. Kuinka paljon muutama sana voi lämmittää ihmistä? Mähän olen siis todella kiitollinen kaikille ihmisille, jotka on jollain tavalla auttaneet mua, vaikken sitä aina ilmota. Tuntuu todella raskaalta, että pitää jostain niin paljon, että on vaikea jättää se taakseen. Tää on jo niinkun kolmas asia tälle kesää, mitä pitää jättää taakseen. Miksei koskaan voi olla helppoa? Mä haluaisin olla joskus vielä aidosti ilonen, kokonaisen päivän. Siltä vaan ei tunnu. 

Suomeks sanottuna: Mä haluan halin. Joltakulta ihanalta. MIKSEI KUKAAN TULLU JO HALAAN MUA!?

Mä valitsin juosta, koska luulin etten osaisi muuta.

Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.


Niin.. Tosiaan. Aika hassua, miten nopeasti asiat voikaan muuttua. Hetkessä on kaikki vanha jätetty unholaan. Nyt ollaan tässä. Tilanne ei eroa vanhasta mitenkään. Tietyt yksityiskohdat on vaan muuttunu. Tyhmintä tässä on se, että ei tiedä mitä ajatella. Tai mitä tuntea. 


Mun mielestä, mussa on vika. MINUSSA. Niinpä. Aina. Ei hitto, miksi? Eikö tässä maailmassa mikään riitä? En pysty oleen parempi, oon vaan minä. Se hassu pyöreä pinkkihiuksinen tyttö, joka on mikä on. Epämääräinen. Ei osaa valita, millä puolella seisoo. Hieman ehkä rasittava ja siksi ehkä myös osikseen vihattu. 


Viikko maalla. Tavallaan oon tutustunu uusiin ihmisiin, vaikka en toisaalta edes ole. Kissakin on vielä elossa. Talo pystyssä. Mä olen kai hengissä, ainakin luulen niin. Vainoharhaisuutta on hieman havaittavissa ollut, mutta pikku juttuja.


En ollut kokenut mä mitään kauniimpaa, kun sä tulit ja sait mut kukkimaan.. 


Ei kyllä pysty tajuaan, että kohta se on ohi. Loma on ohi ja kouluun pitäis palata. Entä jos ei halua?

Maybe the diamonds are not for everyone...

Musta ainakin tuntuu siltä. 

En ihan pysy itseni perässä. Justhan kaikki oli niin hyvin? Nyt, mikään ei tunnu taas vaihteeks yhtään miltään. Ruokakin on pahaa. Ja siis sinänsä, mitäänhän uutta ei oo tapahtunu. On masentavaa vaan istua tässä kotona, mutta silti ei kiinnosta YHTÄÄN lähetä mihinkään. Pitäisi siis tehdä itsellensä jotain. IN YOUR DREAMS.

Kesälomakin kehtaa lähestyä loppuaan. En mä halua takasin kouluun. Ollenkaan. En mä tee siellä mitään. Ei kiinnosta. Mä en halua olla täällä. Kaupungissa. Haluan pois, muutan Lappiin.

Munhan piti olla niin hyvä koulussa ja pärjätä hyvin? Yea right. En ees kuulu tänne. Mitä oon tehny koko kesäloman aikana täällä? En mitään! Joka kerta on pitäny lähtee pois täältä, että on ollu jotain. 

Mitä sit, jos mikään ei riitä. Joskus, mun tapauksessa nykyään aina, sitä vaan haluaa pois. Johonkin kauas. Ehkä Ushuaialle? 

Oho hups.

Näinhän siinä taas kävi. Unohdin koko blogin!

Mutta, voinkin jo kertoa jotain. Olen iloinen, pitkästä aikaa. Mikään tai kukaan ei enää vaikuta muhun samallalailla kun n. kuukausi sitten. Kiitos jonkun hienon ihmisen, joka "pakotti" mut terapiaan! Oon oikeestaan tykännyt käydä sillä terapeutilla.. Hups.

Onhan tietysti kaikki vielä muistissa, että ei sitä koskaan tiedä koska tulee ihan kauhee olo. Mutta en mieti sitä nyt. Nyt on hyvä olla. Omatunto tietysti painaa niskaan, koska no.. Olen sen verran huono ihminen.. 

Muutenkin on vähän sellainen muutkosellinen olo. Tiedä yhtään, koska muutto on edessä ja minne..? Tietysti jännittää myös se että, onko varaa käydä koulua ens vuonna. Ja kuinka kauan sitä tulee käytyä. Mitä kirjoittaa ja miten jatkaa?

Viikonlopusta voi tulla aika jännä. On nimittäin Kirkastusjuhlat. Näkee ihmisiä, joita on ikävä ja joita ei todellakaan haluaisi nähdä.

Ehkäpäs tämä oli tässä tältä kertaa, ja toivotaan, että muistan käydä täällä taas toiste..

Hyvät yöt! <3

Uudet tuulet...

Hoiii! Olenpas ollut taas kirjottelematta, hahaa. Mutta nyt! Tänään on mahtava päivä!!!

Mun rakkahin (tietokone...) tuli tänään takasin! SAIN MATEMATIIKASTA YSIN?! Mitä hittoa. Helmee.

Toisaalta, ei tää elämä siis muuten ole muuttunut, mutta kuitenkin. Nyt hymyilyttää.

Oon taas hetken onnellinen.