Perus. Taas perus.
Olis aivan tajuttoman mahtavaa, jos joskus olis vähän jotain muuta, kun se sama "perus". Olen kyllästynyt kaikkeen, mikään ei tunnu mukavalta ja kaiken tän lisäks, nieleminenkin sattuu! Koulussa ei huvita käydä. En tunne kuuluvani sinne. En sovi sinne. En pidä ihmisistä siellä. (Paitsi tietysti niistä harvoista muutamista..) En kylläkään kaipaa paluuta takasin entiseenkään. Sieltähän tää jo oikeestaan alkoi. Maku meni kaikkeen. Kirjaimellisesti. Hyvä, jos pystyn edes yrittään sitä, että tuntisin itseni hyväksytyksi tuolla. Ja ei, en ole tekemässä tästä mitään itku-vinku-blogia, tänään vaan (taas kylläkin) sattui olemaan sellanen päivä.
Tiedättekö, miltä se tuntuu, kun omat ajatukset pyörii muutamissa eri tapahtumissa vuoden, ehkä jopa puolentoista vuoden ajan..? Se tekee aika kipeetä. Sinänsä. Itsehän olen sen verran kyyninen, että en usko onnelisiin loppuihin yms yms... Se on myös jännittävää tajuta, miten yksi henkilö voi muuttaa niin paljon. Ja ei, en nyt puhu siitä "elämäni suurimmasta rakkaudesta" (tai jostakin sellaisesta, mitä kuvittelen sen kaiken olevan..) Ainakin mun elämääni tää henkilö muutti ja paljon. Olin yhtäkkiä jotenkin unohdettu. Yksin. Vihattu. Muuttunut. Huora. Joo-o, niin se vaan elämässä taitaa mennä. Mariskaa lainaten:
"Onko tärkeetä se että olen niinkuin toiset
Jotka osaavat käyttäytyä, itsetietoiset
Näyttävät hyvältä sanovat oikeat sanat
Pitääkö mun toistaa perässä ne jutut samat
Nauravatko mulle jos mä näytän kuka olen
Mitä sisältäni löytyy kuinka ajattelen"
http://www.youtube.com/watch?v=Ub4dNr4Ba-w
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti