Aivan mahtava meno, kunnes se loppui.. Eilen vietin illan ja yön (okei, kuulostaa aika häröltä..) maailman mahtavimman mimmin kanssa! Mun elämäni olis aivan täyttä kuraa, jos en ois ikinä tutustunu tähän ihanaan ihmiseen. Tietty, onhan meilläkin meidän riidat ollu.. Eli ne kaikki kaks. Ekassa oltiin pahoja ja minä "vielä" pahempana huusin: "v*tun ämmä!" ja tietysti näytin tuota mahtavaa keskisormea. Toisesta en puhu, koska en pidä aiheesta.
Tänään tulikin ilta vietettyä Hakametsän hallissa, huutamassa ja taputtamassa. Turhaa se ei ollut, mutta turhaa se oli. Kahvakiekkolaisethan sen sitten voitti, yhdellä maalilla. Kädet vapisee, kurkkuun sattuu. Elämä on mahtavaa.
Vielä siitä eilisestä.. Puhuin maailman mukavimman ja ihanimman ihmisen kanssa n. 40 min puhelimessa ja tajusin.. Ei, en tajunnut, vaan sisäistin tietyn asian täysin. MUN TARVII TEHDÄ ITSELLENI JOTAIN. En halua, mutta haluan. Helppoa, eikö? Tietysti se saattaisi helpottaa oloa.. Vaikka kuulinkin henk.koht. esimerkin, en pysty millään uskomaan, että mun kohdalla tapahtuis niin vaikka varmasti tapahtuisikin. Koulun kanssa se varmasti auttais ihan hemmetisti. Masennushan ei oikeen sovi tähän normaaliin arkielämään. Se, että ei aina jaksa jotain (tai vaikka vähän pidemmän aikaa ei jaksa) ei välttämättä tee susta laiskaa.. Voihan siihen oikeesti olla jotain muitakin syitä. Niistä ei vaan puhuta. Tai ainakaan mä en tee niin.
Heräilin koko yön, nukuin huonosti ja kissa otti mun nenästä kynsillä vauhdit, kun se lähti sängystä pakoon. Aivan mahtava yö. Täytyy vissiin maanantaina mennä lääkäriin tästä kurkusta.. Viikko tällästä tuskaa riittää.. KIITOS.
Tähän loppuunhan voisin melkein ilmottaa asian, että meen kattoon Sinkkuelämää ja nukahdan ja panacodin ansiosta toivottavasti vietän hyvin nukutun yön. Huomenna tehdäänkin pasta bolognesee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti